Kamu kirjoitti:Nyt puhutaakin etiketistä - ei siis yleisistä "käsityksistä". Se miten, missä ja milloin kukin juomansa nautii, on kunkin oma asia, mutta ei pidä mennä sormi suuhun, jos joutuukin "etiketin ihmeelliseen maailmaan".
Kuinka moni esim. tietää edes, että ns. ruotsin laivojen seisovasta pöydästä pitäisi "hakea" n.13 kertaa riippuen hiukan mitä on tarjolla, eikä pistää lautaselleen sörsseleitä sekaisin.
Herkkusuiden almanakka (Almanach Perpétuel des Gourmands, 1831) kertoo Gastronomian sääntöjen kolmannen luvun yhdeksännessä pykälässä seuraavasti: Väliryyppyjä tarjotaan jokaisen kattauksen välissä. ---
Ei tässä pykälässä sanota sanallakaan äyriäisistä, taitaa olla jotain suomenruotsalaista mutuilua se.
Ruotsinlaivojen buffet-pöydän ja etiketin yhdistäminen samaan kappaleeseen ei onnistu. Menisi muutenkin ramppaamiseksi se ateriointi, eikä se ole etiketin mukaista. Ei ollenkaan. Kyllä yhdelle lautaselle saa hyvin yhden annoksen kylmiä kaloja tai juustoja. Mässäily ja rohmuaminen ei ole etiketin mukaista ja onhan se yksi niistä seitsemästä jutustakin. Eihän sörsseleitä tietenkään silti sotketa. Kuulin tapauksesta amerikkalaisessa seisovassa pöydässä, linjan alussa oli kyltti, jossa opastettiin ruokailijoita yhteen ainoaan hakukierrokseen. Herkkusuut siinä sitten lapioivat lautasen pohjalle jälkiruoan, lämmitä ruokaa päälle ja tietysti kalaa kruunuksi.
"Etiketin ihmeellisessä maailmassa" voi tapahtua ihan mitä vaan, sääntöjä ei pidä tulkita ahdasmielisesti. Ateriointi on iloinen asia.
Tiesitkö muuten, että isännän lasi saa olla muita vetoisampi?
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)