Terve kaikille,
oon viime päivinä jostain syystä pannut merkille eriskummallisen huminan, mun 2009 marras/joulukuussa ostetusta bookista. Olen koittanut paikantaa huminaa asentelemalla mm. iStatin, jotta sain varmuuden siitä ettei kyseessä ilmeisesti ole tuulettimista johtuva humina sillä istat antaa normaalikäytössä lukemaksi ~2000rpm, kuten pitääkin.
Huomioita, joita oon pannu merkille on mm:
-Ääni vaimenee huomattavasti/lähes häviää, kun kämmenellä painaa alumiinikuoren oikeata alakulmaa eli "rannetukea" melko voimakkaasti alaspäin.
-Ääni on jatkuvaa, ei mee mitenkään sykleissä tai vaikuta koneen käynnistäminen sammuttaminen. Humina pysyy aina mukana.
-Kyseessä ei ole mikään särisevä melu tai suurempi haitta, mutta äänettömän käytön oletuksen jälkeen ärsyttävä humina erityisesti hiljaisessa tilassa kuten kirjastossa kyllä ottaa päähän.
Ensimmäisiä seikkoja mitä tuli mieleen on se, että eikö ainakin MBP:ssä kovalevy sijaitse ton okean rannetuen alla? Onko siellä nyt jotain häikkää, kun tollasta ääntä pitää, vai onko normaalia että ajan kanssa rupee erilaisia odottamattomia huminoita kuulumaan koneen sisältä?
Miten mahtaa (takuu)huolto suhtauta tällaseen ehkä vainoharhaseen, ehkä ihan aiheelliseen huoleen joka askarruttaa kun takuuaikaa kuitenki vielä reilusti jäljellä?
Ps. on ensimmäinen mäkkini kyseessä ja ihan hukassa.
MacBook Pro (2009) humina
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
6 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 11.2.2010 klo 21.08
MacBook Pro (2009) humina
Viesti Kirjoittaja HDrolf »
-
- Viestit: 490
- Liittynyt: 4.1.2010 klo 0.07
Re: Macbook Pro (2009) humina
Viesti Kirjoittaja demise »
En valitettavasti osaa auttaa suoraan mutta tässä vinkkiä mistä voisi etsiä vastausta, olettaen että englanti taipuu:
http://appledefects.com/wiki/index.php? ... acBook_Pro
http://www.ifixit.com/#0-product,repair ... book%20pro - räjäytyskuvia ym jos auttaa paikallistamaan ongelmaa
tai googlaus "macbook pro hum" tai "macbook pro humming" löytyy ulkomaisilta foorumeilta hittejä.
Jos johtuu resonoinnista, kokeile esim SMC Fan Control - ohjelmalla säätää tuulettimen nopeutta ja katso vaikuttaako eri nopeudet äänen tasoon tai luonteeseen. Usein resonointi tapahtuu tietyllä kierrosalueella.
Joku muu voi osata auttaa paremmin, mutta laita toki tarkka malli ja mikä kiintolevy (vakio-5400rpm? päivitetty 7200rpm? joku muu?) niin auttaminen helpottuu.

- Viestit: 1337
- Liittynyt: 22.8.2005 klo 20.24
- Paikkakunta: Helsinki
Re: MacBook Pro (2009) humina
Viesti Kirjoittaja Legge »
Veikkaisin tuota kovalevyä. Millä levyllä sun kone on varustettu? Itsellä kuuluu humina 7200 rpm levystä, jos on täysin hiljainen ympäristö. Alkuperäisestä 5400 rpm Hitachista en muista ääntä kuuluneen. Voisiko olla, että humina on sullakin kuulunut alusta alkaen, mutta et ole sitä havainnut uutuuden huuman ja taustamelun takia 

-
- Viestit: 5041
- Liittynyt: 8.7.2005 klo 2.59
Re: MacBook Pro (2009) humina
Viesti Kirjoittaja Touho »
Jep, ei liene mitenkään tavatonta muissakaan läppäreissä, että nuo vikkelämmät pikkulevyt aiheuttavat jo itsessään vähän enemmän ääntä, ja kenties resonoivat hiukan koneen runkoon. Tämän seurauksena tulee eriasteisia huminoita tai hurinoita, jotka sitten koetaan kokijasta riippuen joko häiritseväksi tai tuskin noteerattaviksi, tai jotain siltä väliltä. Ilmeisesti vähän käyttöpaikan resonanssiherkkyydestäkin riippuen. Oikein häiritsevissä tapauksissa kannattaa tietty pyytää toinen mielipide vaikka jostain huoltoliikkeestä, sillä voihan koneessa tai kovalevyssä olla jotain rakenteellista häikkääkin.
Joka tapauksessa samanlaisia kommentteja on joskus näkynyt etenkin pienempien ja kevyempien koneiden kohdalla, jos niissä tuollaista nopeampaa levyä käytetään. Eli koneessa ei välttämättä ole mitään varsinaista vikaa.
Toinen mahdollinen huminan lähde voisi olla jostain syystä runkoon resonoiva ja kenties vähän viallinen virtapuolen komponentti siellä virtajohdon takana, mutta silloin äänen pitäisi kait hävitä, kun laturi johtoineen irrotetaan koneesta.
Joka tapauksessa samanlaisia kommentteja on joskus näkynyt etenkin pienempien ja kevyempien koneiden kohdalla, jos niissä tuollaista nopeampaa levyä käytetään. Eli koneessa ei välttämättä ole mitään varsinaista vikaa.
Toinen mahdollinen huminan lähde voisi olla jostain syystä runkoon resonoiva ja kenties vähän viallinen virtapuolen komponentti siellä virtajohdon takana, mutta silloin äänen pitäisi kait hävitä, kun laturi johtoineen irrotetaan koneesta.
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 11.2.2010 klo 21.08
Re: MacBook Pro (2009) humina
Viesti Kirjoittaja HDrolf »
Jep, kiitos vastauksista. Kokeilin tossa tota SMC Fan Controlia tuulettimen eri nopeuksilla, mutta eipä sillä tuntunut vaikutusta olevan. Ja virtajohdon irrottaminen ei valitettavasti auta tässä "ongelmassa".
Tarkempia speksejä koneesta, eli on siis mitä ilmeisimmin mallia Mid 2009 15";
-2.53 GHz Intel "Core 2 Duo" (P8700)
-4 GB of 1066 MHz DDR3 SDRAM (PC3-8500) installed in pairs (two 2 GB modules),
-250 GB Serial ATA (5400 RPM) hard drive
-NVIDIA GeForce 9400M "graphics processor with 256 MB of DDR3 SDRAM shared with main memory
Ja eihän tämä nyt tosiaan ole niin vakva ongelma kuten Touho mainitsikin, mutta herätti ihmetystä kun sellanen yhtäkkiä sattu korvaan. Tosin Leggen mainitsema uutuudenviehätys ja satunnainen taustamelu on myös hyvin todennäköinen vaihtoehto ongelman ratkaisulle 8) Mutta täytynee käydä joku päivä paikallisen kauppiaan luona kuuntelemassa koneita, miltä ne kuulostaa vaikka tosin taas eri sukupolvi myynnissä.. Taitaa tosin ongelma jäädä ratkaisematta, kun ei oo (ainakaan vielä) sattunut kohtalontovereita samalla laudalle, sillä niinkuin todettua voi olla hyvin vaikeeta lähtee asiaa kokematta auttamaan suuntaan tai toiseen

Palatakseni asiaan vielä kerran..
Kävin viime viikolla näyttämässä konetta paikallisella jälleenmyyjällä, jonka mielipide asiaan oli että kaikki on kunnossa ei syytä huoleen. No uskoin tämän ja lakkasin huminan varsinaisen kuuntelemisen konetta käyttäessäni. Nyt viikonlopun aikana tullut järjestelmäpäivitys puolestaan asennuksen ja buutin jälkeen KADOTTI huminan koneesta taivaan tuuliin. Liekö sattumaa vai voisiko päivityksellä todella olla osansa asiaan? Salaliittoteorioita lietsoakseni huminan alkamisella ja jollain edes menneellä päivityspaketilla oli muistaakseni ajankohdan puolesta vähintäänkin yhtä erikoinen yhteys tosiinsa..
Mutta tämä todistanee kuitenkin samalla sen etten itsekään ollut kuitenkaan aivan täysin vainoharhainen huminoideni kanssa
No mutta pääasiahan tietysti on "ongelman" ratkeaminen ja se että oma omena toimii taas![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)
Kävin viime viikolla näyttämässä konetta paikallisella jälleenmyyjällä, jonka mielipide asiaan oli että kaikki on kunnossa ei syytä huoleen. No uskoin tämän ja lakkasin huminan varsinaisen kuuntelemisen konetta käyttäessäni. Nyt viikonlopun aikana tullut järjestelmäpäivitys puolestaan asennuksen ja buutin jälkeen KADOTTI huminan koneesta taivaan tuuliin. Liekö sattumaa vai voisiko päivityksellä todella olla osansa asiaan? Salaliittoteorioita lietsoakseni huminan alkamisella ja jollain edes menneellä päivityspaketilla oli muistaakseni ajankohdan puolesta vähintäänkin yhtä erikoinen yhteys tosiinsa..
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
No mutta pääasiahan tietysti on "ongelman" ratkeaminen ja se että oma omena toimii taas
![Omppu [?]](./images/smilies/omppu.gif)
6 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit