Viittasin kohtaamaani ongelmaan jo käyttöjärjestelmä-ketjussa.
Koska sain vastaukseksi vain arvauksia, turvaudun tähän ensiapuun,
josko täältä löytyisi rautalangasta väännetty pelastusrengas.
Täältä Hompusta olin lukenut monista ongelmista, joita Lumileopardiin siirtyneet
olivat kohdanneet. Niinpä Mac-liikkeen myyjäsetä sai vakuutella tovin ennenkuin
rohkaistuin ostamaan päivityksen MacBook Pron käyttikseen.
Päivitin siis käyttiksen eilen Lumileopardiin (10.6.4).
Siitä alkoi megaluokan ongelma. Lumileopardi syntyi mykkänä!
Olisi pitänyt säilyttää maalaisjärki ja odottaa korjattuja versioita.
Muuten kaikki toimii, mutta käynnistysääni on ainoa ääni, siksi en itse voi olla kuuro.
Ei kuulu DVD-elokuvat, iTunes, Flash, MPEG4, RealPlayer, VLC.
No, paitsi tvkaistalta saan VLC:tä käyttämällä jotakin ääntä, kun jokaisen ohjelman
alussa painan menusta Ääni/Äänilaite/Sisäinen ulostulo painiketta. Bravo tvkaista!
Ennen päivitystä suoritin levynkorjaajalla kaikki mahdolliset temput kahteen tai kolmeen kertaan.
Joitakin System/Library/Frameworks/JavaVM.framework/Versions -oikeuksia
se ei pystynyt korjaamaan.
Luovutanko ja palaan vanhaan kunnon lumettomaan Leopardiin?
Lumileopardi teki mykäksi!
Täällä voit kysyä mistä tahansa Mac-ongelmasta, jos et löydä vastausta muualta.
4 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 64
- Liittynyt: 15.11.2004 klo 14.14
Lumileopardi teki mykäksi!
Viesti Kirjoittaja ikkäm »
-
- Viestit: 8105
- Liittynyt: 24.8.2005 klo 20.36
Re: Lumileopardi teki mykäksi!
Viesti Kirjoittaja Lare »
Kuinka teit päivityksen? Josko puhdas asennus auttaisi, sen jälkeen kopioisit tiedostosi vaikkapa käsin.
Vitutuksesta voimavara!
-
- Viestit: 64
- Liittynyt: 15.11.2004 klo 14.14
Re: Lumileopardi teki mykäksi!
Viesti Kirjoittaja ikkäm »
Niin kai se on tehtävä.
Varsinkin kun tuossa vieressä on uusi Time Capsule odottamassa käyttöönottoa.
Se on vain niin vaivalloista.
Varsinkin kun tuossa vieressä on uusi Time Capsule odottamassa käyttöönottoa.
Se on vain niin vaivalloista.
-
- Viestit: 1024
- Liittynyt: 29.6.2008 klo 14.35
- Paikkakunta: Tampere
Re: Lumileopardi teki mykäksi!
Viesti Kirjoittaja Bashi88 »
Tämä nyt lähimpänä näistä ketjuista.
Eli Airini on nyt päättänyt mykistyä. Airfoil kyllä striimaa kaikki äänet, mutta omasta kaiuttimesta tai kuulokeliitännästä ei saa ääntä ulos.
Ongelma saattoi ilmetä sen jälkeen, kun Front Row lävähti itsekseen päälle ja jumitti koneen. Musiikki jäi soimaan taustalle, mutta mihinkään painalluksiin kone ei reagoinut. Oli pakko pakottaa kone kiinni. Täysin varma en ole, aiheuttiko tämä ongelman, sillä kuuntelin Airfoilin avulla musiikkia pitkän aikaa, ennen kuin tajusin koneen mykistyneen.
Mitähän tässä kannattaisi ensimmäisenä kokeilla?
EDIT: Ääniasetuksista oli mennyt jokin "Sondflower 2ch" päälle. Outoa silti että Front Row:n äänitehosteet kuuluivat kaiuttimesta, muut äänet eivät. Homma kunnossa taas.

Viimeksi muokannut Bashi88, 10.7.2010 klo 14.38. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
MacBook Air 1,6GHz/80Gt eläköitynee — MacBook Air 1,8GHz Intel Core i7/256Gt SSD tulilla
-22.12.2012-
-22.12.2012-
4 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Ongelmia Macin kanssa?”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit