Noh, kaikki toimi muuten ihan hyvin, mutta Flashia sisältävien verkkosivujen rullaus ylös/alas muuttui todella tahmaiseksi/tökkiväksi. Rullauksessa esiintyy ikään kuin häntimistä, samalla tavalla jos ruudunpäivitysnopeus on esim. peleissä erityisen alhainen.
Kokeilinpa sitten ihan ensiksi ongelman ratkaisemista poistamalla koko Flash Playerin Adoben omalla poisto-ohjelmalla, joka ilmeisesti poisti myös OS X:n mukana toimitetun vanhemman version, koska operaation jälkeen mikään Flash-sisältö ei toiminut. Toisaalta sivujen rullaus oli palautunut normaaliksi, eli huomattavasti sulavammaksi.
Tämän jälkeen kokeilin sitten vielä asentaa tuon uusimman version uudelleen, mutta rullausongelma palasi. Ajoin poisto-ohjelman uudestaan, mutta tämän jälkeen latasin ja asensin Adoben arkistoista yhden numeron vanhemman version (10.0.45.2, eli sama joka OS X 10.6.4 päivityksessä tulee) ja nyt lähti Flash-sisältö että sivujen rullaus toimimaan sulavasti

Ei voi kuin epäillä, että johtuisi tästä Applen päätös jättää uusin versio pois 10.6.4:sta. Koneena testissä oli allekirjoituksen mukainen iMac i7, joten tehoista ei pitäisi olla kyse. Nykyisen Flash-version voit halutessasi tarkistaa tästä.
Tein YouTubeen pienen videon ongelmasta, jossa demonstroitu ero uudella ja vanhalla Flashilla. YouTube tosin laskee videon alkuperäisen päivitysnopeuden 50fps -> 25fps, joten ongelma ei näy videolla läheskään yhtä hyvin kuin "luonnossa". Jos jotain sattuu kiinnostamaan, niin videon raakaversiota 50fps voi pyytää jakoon.
http://www.youtube.com/watch?v=6_MGaOSFIUU