Omat käyttökokemukseni ovat linuxin ja Windowssien puolelta ja tarvitsin paljon neuvoja, joita tältä foorumilta paljon sain ja lisäksi aivan konkreettista apua vanhan koneen virittämisessä. Josta suuri kiitos
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Keväällä saatiin joten kuten temppuiltua lehden taitto valmiiksi siten, että se kirjapainolle kelpasi. Nyt on tarkoitukseni virittää iMac joustavaksi työkoneeksi. Aloitin tänne kyselysäikeen, jossa ensiksi kysyin yksinkertaista asiaa:
Miten saa käynnistysäänen pois iMac-vanhuksesta.
Valitettavasti kysymykseni oli siivottu pois, sen sijaan minut johdettiin saman kysymyksen pariin jollakin toisella foorumin osalla. Toki itsekin tiesin, että yksinkertaisinta on tökätä kuulokkeet kiinni liittimeen. Kuvittelin vain että minulta on jäänyt huomaamatta jokin säätöpaneeli, jolla muutenkin olisi käyttöä. Luulisi ainakin, että PC-koneiden tapaan Macillakin olisi jokin hardiksen viritystä ohjaava BIOS, mutta ei kai sitten vissiin ole

Nyt olisi minulla toinen kysymys:
Jotenkin sain keväällä iMac / OS 9.2 vehkeellä aikaiseksi pdf-tiedostoja, taisi olla kirjoitinajuri sitä varten tms. Nyt ihmettelen sitä, että vaikka olen koneelle ostanut MacLink Plus - ohjelman, pdf-tiedostot eivät aukea.
Miten pdf-tiedostot saa luettua?