Macbookissani (CD 1,83 10.4.11) alkoi noin vuosi sitten esiintyä ongelmia sleep modeen menemisen kanssa. Kannen suljettuani meni muutama sekunti, jonka jälkeen optinen asema piti saman äänen kuin konetta käynnistäessä ja kone heräsi unitilasta. Ilmiö toistui kuitenkin vain muutaman kerran kevään aikana, joten en tutustunut asiaan paremmin.
Syksyn 2007 aikana vika on kuitenkin alkanut toistumaan yhä enemmän ja kun olin laittanut kesällä bluetoothin kuvakkeen yläpalkkiin huomasin että sen päälle tuli usein aaltoviiva ja napin alle ilmoitus Bluetooth: Ei käytettävissä. Myös kaikki Bluetoothiin liittyvät asetukst ovat kadonneet.
Unitilan ongelmien kasvaessa syksyllä tajusin että nuo kaksi vikaa on yhteydessä keskenään. Bluetoothin ongelmat siis estävät unitilan käytön.
Netistä ongelmaa hakiessani huomasin että ilmiö on aika laaja (kokeilkaa vaikka "macbook bluetooth sleep mode" -hakua googlessa).
Annettuja (ja kokeiltuja) ratkaisuja on useita:
1. Tyhjennä SMC (akku pois ja power nappi pohjaan 5 sekunniksi) tai PRAM (command-option-p-r käynnistyksen yhteydessä)
2. Poista com.apple.Bluetooth.plist tiedosto (> Library > Preferences) ja käynnistä uudestaan (Applen tuki oli neuvonut tämän yhdelle käyttäjälle!)
3. Kirjaudu root käyttäjänä ja poista vastaavanlainen plist -tiedosto sieltä käsin
4. Ota kone pois päältä ja käynnistä uudestaan
Ratkaisevaa noissa kaikissa tuntuu olevan tuo uudelleenkäynnistäminen, joka tosiaan auttaa aina silloin tällöin. Näyttää kuitenkin siltä että tuo on vain väliaikaista - vika ilmaantuu nopeasti uudestaan.
Mielenkiintoisin korjaustapa löytyy täältä:
http://discussions.apple.com/thread.jsp ... ID=6290169
Tuo siis pitää sisällään Macbookin avaamisen ja Bluetooth sirusta Logic boardiin menevän johdon siirtämisen pois virtakaapelien lähettyviltä.
Ongelma on epäilemättä tuossa usb-yhteyssä sillä vian aikana konsolin system logiin tulee ilmoituksia "AppleUSBHubPort: Port 1 of Hub at 0x7d000000 reported error 0xe00002ed while doing set feature (resetting port)" (nimenomaan tuo bluetooth-logic board -yhteys)
Vika ei siis olisi softassa (mistä olen hyvin vakuuttunut) vaan virtajohtojen aiheuttamissa häiriöissä ja/tai liitäntöjen laadussa. Ikävä kyllä nyt kun vika on äitynyt pahimmilleen ei takuu ole enää voimassa
![Surullinen [:(]](./images/smilies/icon_sad.gif)
Onko muilla ompun lukijoilla vastaavia ongelmia?