
/V
Viesti Kirjoittaja vinouma »
Viesti Kirjoittaja matteus/2 »
Viesti Kirjoittaja Jamac »
Viesti Kirjoittaja amanita »
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Oikeasti itkin viimeksi kun Jussu-kissani lopetettiin tässä alkuvuodesta. Romanttisissa ja liikuttavissa leffoissa vetistelen, mutta sitä ei kai lasketa.vinouma kirjoitti:Kuinka usein itse itket, koska itkit viimeksi?
Viesti Kirjoittaja sinitiainen »
Viesti Kirjoittaja darthmother »
Oikiat miehet parkuu kun niiren kaveri tapetahan. Sanokaa mun sanoneen, sillä tiärän mistä puhun, kun oon ittekki vollotanu vastaavassa tilanteessaRepe Ruutikallo kirjoitti: Oikeasti itkin viimeksi kun Jussu-kissani lopetettiin tässä alkuvuodesta. Romanttisissa ja liikuttavissa leffoissa vetistelen, mutta sitä ei kai lasketa.
Viesti Kirjoittaja mikastus »
Viesti Kirjoittaja sinitiainen »
Jos sinulla tuo itkuinen olo johtuu vapusta, ymmärrän hyvin, kun itseäni myös nuorempana, yksin eläessä, vappu jotenkin ahdisti kun tuntui, että olisi pitänyt olla pitämässä hauskaa ja juhlimassa eikä osannut eikä välittänyt. Opiskeluvuosina lähdin miltei aina maalle ja myöhemmin otin vapaaehtoisesti työvuoron niin ei tarvinnut tuota sureksia. Jos sinulla samanlaiset mietteet ja tuntuisi, että et välitä mennä muiden mukaan ja jäät sitten jostakin paitsi, älä ollenkaan sure. Mitään tärkeää ei varmasti mene ohitsesi, vietät vain vapun juuri niinkuin itse haluat. Vaikka unohtamalla niin hyvin kuin taidat koko juhlan.vinouma kirjoitti:Olo on infernaalinen, itkettää, mutta en osaa. Miten saada itku ulos?Kuinka usein itse itket, koska itkit viimeksi?
/V
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja Paapa »
PKivireki kirjoitti:Minä itkin viimeksi kun Murka-kissani pääsi sylistäni taivaaseen muutama kuukausi takaperin.
Sitä ennen muistan itkeneeni kaverini hautajaisissa vuonna 1995 ja muutaman kerran sen jälkeen katsoessani Matti Ijäksen Pieniä valheita -elokuvan. Siinä on kohtaus, jossa Lasse Pöystin esittämä alkoholisoitunut lääkäri pyytää monologissa anteeksi juuri kuolleelta vaimoltaan (Seela Sella). Aina tässä kohdassa monologia viimeistään alkaa pala kurkussa käydä liian isoksi:
Vähä vähältä ilo toisistamme kuohittiin. Vain ikävä jäi. Humiseva ikävä.
Viesti Kirjoittaja Paapa »
Tahtoisin lohduttaa vinoumaa asiasta, mutta en osaa. Itku olisi hyvä tulla, mutta kun en itse sitä osaa, en osaa neuvoakaan. Joskus pahimmissa tapauksissa rukoilin jopa Jumalaa (johon en uskonut), jotta hän toisi itkun. Ja joskus sainkin sen aikaan, mutta äänen huutaen ja hervottomana ja päänsärkyisenä sitten. Toisaalta olen tyytyväinenkin, että se tulee vaan kun en sitä tarvise. Mutta hanki vaikka Nalle ja halaa sitä, sekin voisi auttaa.vinouma kirjoitti:Olo on infernaalinen, itkettää, mutta en osaa. Miten saada itku ulos?Kuinka usein itse itket, koska itkit viimeksi?
/V