Idea siis on, että jokainen ruokalaji on allekirjoittaneen valmistama. Nyt kuitenkin ajattelin, että en tee mitään kunnollista ruokaa, vaan teen muutamaa erilaista pikkusyötävää. Saa olla sokerista kuin vähemmänkin sokerista. Rajoituksista sen verran, että yksi porukasta on keliaakikko. Ehdotuksia otetaan vastaan. Saarioisten roiskeläppä + mukillinen kossua ei ole vaihtoehto
Pikkujouluja -> mitä pöytään?
Sana on (melkein) vapaa.
15 viestiä
• Sivu 1/1
-
Aries
- Viestit: 2725
- Liittynyt: 14.3.2006 klo 9.23
- Paikkakunta: Espoo
Pikkujouluja -> mitä pöytään?
Viesti Kirjoittaja Aries »
Elikkäs. Nyt on taas niin sanotusti liipaisimella se, että järkkäänkö minä taas kerran pienelle porukalle pikkujoulut. Tarkoituksena on, että glögin lisäksi tulee kaikenlaista, jonka olen itse valmistanut. Täten kaikki valmispasteijat, ym. ovat poissuljettuja. Edellisillä järkkäyskerroilla listalla on ollut muun muassa: pizza, juustokakku, pari erilaista piirakkaa, salaattia, suklaakakku, rieskarullia, hampurilaisia, jne.
Idea siis on, että jokainen ruokalaji on allekirjoittaneen valmistama. Nyt kuitenkin ajattelin, että en tee mitään kunnollista ruokaa, vaan teen muutamaa erilaista pikkusyötävää. Saa olla sokerista kuin vähemmänkin sokerista. Rajoituksista sen verran, että yksi porukasta on keliaakikko. Ehdotuksia otetaan vastaan. Saarioisten roiskeläppä + mukillinen kossua ei ole vaihtoehto
Idea siis on, että jokainen ruokalaji on allekirjoittaneen valmistama. Nyt kuitenkin ajattelin, että en tee mitään kunnollista ruokaa, vaan teen muutamaa erilaista pikkusyötävää. Saa olla sokerista kuin vähemmänkin sokerista. Rajoituksista sen verran, että yksi porukasta on keliaakikko. Ehdotuksia otetaan vastaan. Saarioisten roiskeläppä + mukillinen kossua ei ole vaihtoehto
Kipu on tunne, kun heikkous poistuu ruumiista
-
Maza
- Viestit: 7416
- Liittynyt: 20.5.2005 klo 10.41
- Paikkakunta: Turku I
Viesti Kirjoittaja Maza »
Samankaltaisen ongelman edessä minäkin olen, ei tosin pikkujouluja, vaan synttärit (30 v.). Itsekin aion kaiken tehdä. Pasteijoita ainakin teen, laitan sisään siivun chevréä ja vähän pestoa. Lisäksi mozzarella-parmankinkkurullia (basilikan lehti sisään). Ajattelin vielä leipoa grissinejä, parmesaanilla maustettuna. Eli juustoteemalla mennään. Ellei Aries pahastu, lainaan mielelläni tätä aihetta. Jos siis tähän teemaan sopivaa kokkarinaposteltavaa joku keksii, otan ehdotukset ilolla vastaan.
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)
-
Aries
- Viestit: 2725
- Liittynyt: 14.3.2006 klo 9.23
- Paikkakunta: Espoo
-
Sälli
- Viestit: 1412
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 23.08
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Sälli »
Nistin lärpäkkeet ovat aivan loistavia, eli:
- meetvurstisiivuja uunipellille
- päälle salsaa, oreganoa ja juustoraastetta
- uunissa 250°C kunnes juusto saa vähän väriä
- meetvurstisiivuja uunipellille
- päälle salsaa, oreganoa ja juustoraastetta
- uunissa 250°C kunnes juusto saa vähän väriä
-
Aries
- Viestit: 2725
- Liittynyt: 14.3.2006 klo 9.23
- Paikkakunta: Espoo
Viesti Kirjoittaja Aries »
Yksi aika mielenkiintoinen löytyi: kahvijää.
Eli vahvaa kahvia, johon sekoitetaan sokeria sekaan. Laitetaan pakastimeen ja käydään "pöyhimässä" muutaman kerran niin, että lopputuloksena on kahvimurskaa. Sitä sitten vaikka vanilijakastikkeen kanssa
Eli vahvaa kahvia, johon sekoitetaan sokeria sekaan. Laitetaan pakastimeen ja käydään "pöyhimässä" muutaman kerran niin, että lopputuloksena on kahvimurskaa. Sitä sitten vaikka vanilijakastikkeen kanssa
Kipu on tunne, kun heikkous poistuu ruumiista
-
jenni
- Viestit: 106
- Liittynyt: 22.9.2004 klo 14.22
- Paikkakunta: Helsinki
pari ohjetta
Viesti Kirjoittaja jenni »
sveitsinpatonki:
-ranskalainen maalaispatonki
-creme fraichea
-sinappia
-kinkkua
-tomaattia
-persiljaa
-mustaleima-juustoa
katkaise + halkaise patonki, laita 1/4-osat uunipellille leikkauspinta ylöspäin. tee creme fraichesta ja sinapista sopiva sekoitus, ei liian vahva mutta kuitenkin sinappinen.
levitä sotkua patonginneljäsosille. viipaloi kinkku pieniksi suikaleiksi (0,5cm x 1cm), sirottele creme fraiche-sinappisörsselin päälle. leikkaa juustosta siivuja ja peitä patonginpalat kauttaaltaan. laita pelti patonkeineen 200-225-asteiseen uuniin. ota pelti pois uunista juuri ennen kuin juusto alkaa ruskistua. (itse en katso koskaan kelloa mutta kyse ei ole kovinkaan pitkästä ajasta joten kannattaa vahtia)
uunista oton jälkeen anna hetki jäähtyä. leikkaa sitten patonginpalat pienemmiksi "kerta-annoksiksi". asettele tomaattiviipaleet palojen päälle. tomaatin päälle vielä persiljaa. voilá!
täytetyt avokadot (gluteeniton):
-avokadoja
-sitruunaa
-katkarapuja
-kermaviiliä
-majoneesia (maun mukaan)
Sulata ja valuta katkaravut. Leikkaa avokadot pituussuunnassa halki ja poista kivet. Koverra sisus varovasti irti lusikalla. Leikkaa sisus kuutioiksi. Laita kuutiot kulhoon ja kaada päälle sitruunamehu tummumisen estämiseksi. Lisää joukkoon kermaviili, majoneesi, hienonnettu tilli ja katkaravut. Sekoita tasaiseksi täytteeksi. Jaa täyte avokadojen tyhjiin kuoriin. Ylimääräisen täytteen voi laittaa tarjolle erilliseen kulhoon. Koristele katkaravuilla

MasBe
- Viestit: 3998
- Liittynyt: 18.7.2006 klo 12.45
- Paikkakunta: Vantaa
Viesti Kirjoittaja MasBe »
Itte käytän myös dipattavia yleensä illan istujaisissa tms kun on vieraita.. Eli:
Viipaloit porkkanaa, kurkkua ja vaikka paprikaa..
Taffelin American-dipin kanssa erittäin hyviä (ja ehkä jopa liian suosittujakin, kun loppuu liian nopeesti
)
Viipaloit porkkanaa, kurkkua ja vaikka paprikaa..
Taffelin American-dipin kanssa erittäin hyviä (ja ehkä jopa liian suosittujakin, kun loppuu liian nopeesti
Once you go Mac, you never go back
Apple iMac late 2012
Apple iPhone 5 16Gb White
Apple iPad 2 32Gb WiFi Musta
Apple iPod Nano 8Gb Musta
Apple iMac late 2012
Apple iPhone 5 16Gb White
Apple iPad 2 32Gb WiFi Musta
Apple iPod Nano 8Gb Musta
-
jenni
- Viestit: 106
- Liittynyt: 22.9.2004 klo 14.22
- Paikkakunta: Helsinki
-
kuriton
- Viestit: 9917
- Liittynyt: 18.9.2006 klo 11.02
Viesti Kirjoittaja kuriton »
Helpolla pääsis myös, jos illan huipennus olis hyvä juustotarjotin
hedelmien ja viinin kera.
luin tossa juttua juuri aiheesta, onkos kukaan syönyt punahomejuustoa? Epoisses nimeltään. Valuu pitkin tarjotinta...
valkohome ja sinihomejuusto on kyllä tuttuja ja hyviksi havaittuja.
ja yhteen mariskooliin sitten rusinoita, pähkinöitä ja suklaapaloja![Enkeli [a]](./images/smilies/angel_smile.gif)
luin tossa juttua juuri aiheesta, onkos kukaan syönyt punahomejuustoa? Epoisses nimeltään. Valuu pitkin tarjotinta...
ja yhteen mariskooliin sitten rusinoita, pähkinöitä ja suklaapaloja
-
Aries
- Viestit: 2725
- Liittynyt: 14.3.2006 klo 9.23
- Paikkakunta: Espoo
Viesti Kirjoittaja Aries »
Muuten varsin kivoja ideoita, mutta noiden ruokien pitäisi vain olla itse valmistettuja. Dipin teko vielä onnistuu, mutta juuston tekemisessä loppuvat taidot 
EDIT: miksi sitten itse tehtyjä? Siksi, että tapahtuipa kerran... Olimme samalla kaveriporukalla koulukaverin luona viettämässä iltaa ja hän oli tehnyt kaikenlaista sapuskaa juomisen oheen. Ammatiltaan kokki. No, siinä sitten illan edetessä totesin jossain välissä hieman "rohkaistuneena", että kyllähän minäkin nyt tämmöisen järjestän... No, lupaus lankesi lunastettavaksi ja siitä se sitten lähti. Nyt porukasta muutama tyyppi on aina silloin tällöin järjestellyt kyseisiä iltamia ja aina tarjolla on ollut jotakin itse tehtyä. Notta tällainen riipaiseva tarina
EDIT: miksi sitten itse tehtyjä? Siksi, että tapahtuipa kerran... Olimme samalla kaveriporukalla koulukaverin luona viettämässä iltaa ja hän oli tehnyt kaikenlaista sapuskaa juomisen oheen. Ammatiltaan kokki. No, siinä sitten illan edetessä totesin jossain välissä hieman "rohkaistuneena", että kyllähän minäkin nyt tämmöisen järjestän... No, lupaus lankesi lunastettavaksi ja siitä se sitten lähti. Nyt porukasta muutama tyyppi on aina silloin tällöin järjestellyt kyseisiä iltamia ja aina tarjolla on ollut jotakin itse tehtyä. Notta tällainen riipaiseva tarina
Kipu on tunne, kun heikkous poistuu ruumiista
-
kuriton
- Viestit: 9917
- Liittynyt: 18.9.2006 klo 11.02
Viesti Kirjoittaja kuriton »
Uups,no sitten meni vaikeeks.Aries kirjoitti:Muuten varsin kivoja ideoita, mutta noiden ruokien pitäisi vain olla itse valmistettuja. Dipin teko vielä onnistuu, mutta juuston tekemisessä loppuvat taidot
Nostan hattua, kuulostaa mukavalle perinteelle. Gluteeniton taitaa olla vähän kinkkinen juttu leivonnassa
-
Maza
- Viestit: 7416
- Liittynyt: 20.5.2005 klo 10.41
- Paikkakunta: Turku I
Viesti Kirjoittaja Maza »
Mantelithan kuuluu jouluun, ainakin yksi. Mä ajattelin tehdä paahdettuja suolamanteleita. Tarvitaan oikein kuumaa oliiviöljyä ja iso paistinpannu. Manteleita paahdetaan, että saavat kauniin sävyn. Heitetään talouspaperin päälle hiukan valumaan ja kaadetaan runsaasti suolaa päälle ja ravistetaan, paprikaakin voi laittaa. Varoitus: Aiheuttaa riippuvuutta.kuriton kirjoitti:ja yhteen mariskooliin sitten rusinoita, pähkinöitä ja suklaapaloja
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)
-
Aries
- Viestit: 2725
- Liittynyt: 14.3.2006 klo 9.23
- Paikkakunta: Espoo
-
iso paha S
- Viestit: 166
- Liittynyt: 13.2.2005 klo 17.08
Re: Pikkujouluja -> mitä pöytään?
Viesti Kirjoittaja iso paha S »
Joskus muksuna tuli tehtyä tikkunekkuja, ne ois ainakin sokerisia eikä keliaakikollekaan ongelma.Aries kirjoitti: Idea siis on, että jokainen ruokalaji on allekirjoittaneen valmistama. Nyt kuitenkin ajattelin, että en tee mitään kunnollista ruokaa, vaan teen muutamaa erilaista pikkusyötävää. Saa olla sokerista kuin vähemmänkin sokerista. Rajoituksista sen verran, että yksi porukasta on keliaakikko. Ehdotuksia otetaan vastaan. Saarioisten roiskeläppä + mukillinen kossua ei ole vaihtoehto
Tikkunekut
50 g voita
2 dl sokeria
2 dl kermaa
1 dl siirappia
tummaa kaakaota
Sulata rasva kattilassa ja lisää sokeri koko ajan sekoittaen. Anna sokerin
sulaa, lisää kerma ja sekoita kunnes seos kiehuu. Lisää siirappi ja keitä 10-20
minuuttia, kunnes seos ruskistuu. Ripottele kaakaojauhe siivilän läpi. Kokeile
oikea sakeus, tipauttamalla tilkka seosta viileään veteen. Täytä muotit
seoksella ja vie kylmään jäähtymään.
Googletin tuon ohjeen, joten en mene vannomaan onko hyvää vai ei. Samalta kuitenkin kuulostaa kuin hamassa lapsuudessa. Kaurakeksithän on kanssa nopeita väsätä, mutta ne ei taas käy keliaakikolle. Itselläkin koitaa kohta synttäri-tupari-pikkujoulut ja mietin, että pitäiskö laittaa tarjolle jotain vähän erilaisempaa normitarjokkeiden lisäksi.
Keskinkertaiset vastustavat suuria sieluja. -Einstein
-
Aries
- Viestit: 2725
- Liittynyt: 14.3.2006 klo 9.23
- Paikkakunta: Espoo
15 viestiä
• Sivu 1/1
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit